Kun joskus vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa jossain jenkkisarjassa määritelmän "playdate", niin meinasin kuolla silmienpyöritykseeni. Voi morjens, "leikkitreffit", siis mitä helvettiä oikeesti? Siis mitä ne edes tarkottaa? Jengi siis järkkää lapsilleen treffit vai? Toi ensimmäinen reaktio tietysti kertoi musta silloin ainoastaan sen, että mulla ei ollut lapsia vielä mailla eikä halmeilla. Nyt kun vuosien päästä noita mukuloitakin on hypännyt remmiin jo kaksi, niin pakkohan se on myöntää, että leikkideittien keksijälle pitäisi myöntää jonkinmoinen Nobelin rauhanpalkinto.
Jokainen kotimutsi tietää sen masiksen ja vitutuksen välimaastofiiliksen, kun aamulla ikkunasta ulos katsoessa ymmärtää sen, että ulkoilusta ei tule sinä päivänä mitään. Vettä tulee kun suoraan Esterin perseestä (tai ihan sama kenen hanurista) ja tuulta on vaivaiset 38 metriä sekunnissa. Samoin Pekka Pouta on luvannut vuosisadan syysmyrskyä, jonka pitäisi kestää vaan kolme päivää. Keli on just niin hyvä, että jos muksuille pukis sadevaatteet ja tuppais ne pihalle, niin ne lähtis tuulen mukana lentoon kun Maija Poppanen konsanaan. Koska en ole ikinä erityisesti fanittanut lentävien lasteni jahtaamista, niin näinä päivinä on pakko vaan jäädä kotiin. Aamupäivä menee yleensä vielä ihan suht kivasti, mukulat on hyväntuulisia yöunien jälkeen, leikitään, syödään ja puuhaillaan jotain kivaa. Päikkärit kun alkaa lähestymään, niin meno alkaa yltymään jo vähän rähinän puolelle. Päikkäreiden aikaan ainakin itse myönnän kerääväni voimia (ja kiloja) syömällä semmosen puol levyä suklaata, juomalla muutaman kupin teetä ja puuhaamalla jotain hyödyllistä (eli roikkumalla facebookissa). Kun mukulat herää, niin sitten alkaa se päivän "mukavin" osuus. Kaikilla alkaa olla jo tylsää, Meuska kiipeilee pitkin seiniä, keksii kaikkea mukavaa seiniin piirtämisestä postin tuhoamiseen ja mä alan kaljuuntua ohimoilta, koska revin hiuksia ja pelihousuni. Näin ollen meidän mukulat alkaa näyttää aikalailla tältä:
 |
| Eka Enska on et: "Mulla on ihan v***n tylsää..." |
 |
| Sit se on et: "Mä lähen menee." |
 |
| Meuska miettii: "Mutsi, REALLY?" |
Koska tämä kaava on aika vakio about kaikilla, niin päivän pelastaa joka kerta yksi tekstari: "tuutteko meille leikkimään?". Tässä vaiheessa kiitän Jumalaa (vaikka tyyppin en usko), kasaan mukulat ja lähdetään riemusta kiljuen ilostuttamaan jonkun muun kotimutsin ja mukulan päivää. Toki siis samoja viestejä lähtee usein myös mun puhelimesta, joten vierailuja tehdään puolin ja toisin. Oi mikä autuus, kun lapset pääsee kimpassa riehumaan ja me mutsit saadaan järjellistä jutteluseuraa ja voidaan lapsilta salaa syödä karkkia tai muuta herkkua. Kuinka siistiä? Tunnelmaa ei edes latista se, että vähän väliä joku hyppää sohvalta naamalleen, jotakuta heitetään kengällä päähän, Enska saa isommilta vähän köniin, mutsien korvat on lukossa kiljumisen määrästä ja naapurit suunnittelee meluhaitan takia muuttoa Indonesiaan. Nää leikkitreffit kuitenkin pelasti meidän kaikkien päivän, jälleen kerran!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti