Jännän äärellä

Nyt ihan tosiaan ollaan jänään äärellä. Tai siis teknisesti reilun kolmen kuukauden päästä, kun mä meen töihin 11 kuukauden ajaksi! Suunnitelmissa ei ihan tosiaan ollut vielä töihinpaluu, mutta mun entinen pomo soitti ja pyysi hommiin. Tässä vaiheessa toki ensimmäisenä taputin itseäni selkään (notkea kun olen) ja annoin kehut siitä, että oon vissiin aikanaan hoitanut hommat edes jotenkin mallikkaasti, koska ihan perään soiteltiin. Pekkiksen kanssa sitten asiaa ihan tosiaan harkittiin ja päädyttiin siihen, että eiköhän me saada hommat fiksaantumaan, vaikka mä hetken töissä piipahdankin. Nastaa tietty on se, että teen ainoastaan neljäpäiväistä viikkoa, joten saan nautiskella pitkistä viikonlopuista flikkojen kanssa. Ja hyvällä mielellä töihinpaluun suhteen oon senkin takia, että ah!- niin ihana kotiäitiys jatkuu tuon vajaan vuoden pestin jälkeen vielä ainakin 8 kuukautta. Tytöt ei myöskään joudu päiväkotiin, vaan saadaan hoidettua hoitohommat omin voimin, kerrankin Pekkiksen vuorotyö on tosi nasta homma. Oon myös mietiskellyt kaikenlaisia hyviä puolia, joita toi työelämä tuo tullessan. Päädyin ainakiin seuraaviin kohtiin, jotka oikeesti on aika nastoja:

- Kukaan ei mun työpäivän aikana kilju, huuda kitapurjeet punaisena, vingu, mouhoa, kitise, vängy, roiku lahkeessa, roiku housujen kauluksessa, roiku paidassa, roiku kengässä tai muuten vaan aja mua mielipuolisuuden partaalle.
- Vessarauha on taattu, kukaan ei hakkaa ovea tai rynkytä oven kahvaa, valojen rämppäämisestä puhumattakaan.
- Päivittäin työpäivään kuuluu lounasTAUKO, oi tuota autuutta. Näin ollen mun ei tartte ahmia puoliksi seisten jo kylmennyttä ruokaa, samalla kun yritän lapata Enskan kitusiin herkullista bataattikukkakaalisosetta ja tsekata että Meuska saa makaronilaatikosta enemmän suuhunsa kuin keittiön matolle. Plussaa tulee myös siitä, ettei tartte joka safkan jälkeen pyyhkiä jonkun kaatuneita maitoja (vinkvink, ne on aina Meuskan) pöydältä, tuolilta ja lattialta.
- En joudu vaihtamaan kenellekään vaippaa, jokainen aikuinen osaa onneksi mun työpaikalla käydä jo itse vessassa. Kaikki osaavat myös jo pyyhkiä itse, tästä plussaa!
- Päivittäin saan käyttää aivojani myös muuhun, kuin sen miettimiseen, kuinka selvitään suurinpiirtein hengissä tästäkin päivästä.
- Oikeat aikuiskontaktit on taattu jokaiselle päivälle. Näin ollen opin toivottavasti töiden alkamisen jälkeen puhumaan jälleen muutakin kuin pelkkää "vauvaa" tai "taaperoa".
- Saan tehdystä työstä ihan oikeeta palkkaa! Tai saahan sitä hoitovapaalla ollessaan tota jäätävän suurta kotihoidontukea, sen kannustamana voisin oikeestaan tehdä vielä kuutisen mukulaa.

No näitä pohdiskellessa piipahdin tänään jokaviikkoisen hengenpelastuspilatekseni jälkeen töissä tsekkailemassa uusia ohjelmia ja muita. Pekkis oli tietty pimujen kanssa himassa päivän. Ennen kun päästiin illansuussa kotiin, niin Pekkis kohteliaana varoitteli siitä, että kotona on "vähän sotkua". Joten tässä teille kaikki ihanaiset lukijani, "vähän sotkua"..