.

.

torstai 12. joulukuuta 2013

Pros and cons

Tiuku tikittää tällä hetkellä siihen malliin, että noi pikkuneidit saa varmaan kohta potkia hyvillä mielin asuttamaan omia kämppiä. Okei, ehkä tohon on vielä hetken aikaa, mutta ajan kulu kyllä nopeutuu maksimaalisesti sen jälkeen kun saa lapsia. Tai sitten siinä käy vaan niin, että sitä alkaa huomatakin jotenkin oman ikääntymisensä noiden lasten rinnalla. Äh, en mä tiiä! Toisaalta itsehän olen ikuisesti 24- vuotias, joten mikäpä tässä hätänä.

No kuitenkin, tämän ajankulumisen huomaa tällä hetkellä parhaiten varsinkin Enskasta. Tuntuu että kävin vasta eilen aivastamassa tyllerön ulos, nyt se on jo yli puolivuotias eikä mikään vauva enää ollenkaan. Se on jännää kuinka sitä ensin odottaa sen vauvan syntymää, laskee päiviä laskettuun aikaan ja valmistelee itseään siihen, että raskaus voi toki mennä ylikin tosta päivästä ihan reilusti. No kun vauveli vihdoin ja viimein suvaitsee saapua ilostuttamaan vanhempien ja muiden läheisten elämää, niin sitä alkaa miettimään aikaa eteenpäin: "oi kun kiva kun tää kakara tulee sen ja sen verran, sit sen kanssa voi sitä ja sitä, sit se osaa ite sitä ja sitä, jollon siitä seuraa sitä ja sitä." Mutta mikä sitten on se kivoin aika sen lapsen kanssa? Mulla toki ei ole omaa henkilökohtaista äitikokemusta tästä vielä kovin pitkälle, mutta jonkun verran kuitenkin. Tässä jotain plussa- ja miinuspuolia..

- Vastasyntynyt: Mahtava tyyppi, useimmiten nukkuu aika paljon, tämä tietenkin plussaa! Ainoa pikkuhomma on se, että ei välttämättä todellakaan nuku öisin, vaan sammuu alvariinsa ja minne sattuu. Usein uni yllättää kesken syömisen, revi siinä sitten naperolta hinkkiä suusta kesken uuvahduksen. Kun tämän saa tehtyä, nin tyyppi herää siihen kun ruokapalvelu keskeytyikin kesken makoisten unien. Toimiminen näiden kanssa on yleensä melko helppoa, koska perustarpeet on aika helppo hoitaa, riittää kun tyypillä on puhdas vaippa, lämmintä päällä, nukkumapaikka, halia ja hinkkiä tarjolla 24/7. Kun ja jos mukaan astuu mahdolliset ilmavaivat, niin elämä on hanurista. Poppakonsteja ei välttämättä ole, joten tyyppi saattaa huutaa oikeesti sitten tuntitolkulla. Tämä on erittäin suuri miinus. Plussaa taas siitä, että liikkuminen on vielä yleensä mutkatonta ja sujuvaa, tyyppi taintuu useimmiten liikkuviin rattaisiin ja nukkuu suurimman osan shoppailureissusta. Näillä reissuilla saa myös osakseen kohtuuttoman määrän ihastelua, mikäs siinä. Plussaa tulisi toki siitä, jos ihastelun kohde olisi itse äiti, ei vauva. Ne näyttää siis about tältä, tommosia mini-ihmisiä:



- About puolivuotias: Enska on nyt tämmönen! Pahimmista masuvaivoista on yleensä näillä main päästy eroon, joten semmonen mysteerihuuto on vähentynyt radikaalisti. Tilalle on saatu napero, joka on keksinyt että hänestä lähtee ääntä! Näin ollen huutoa, kiekumista, kurlutusta, kikatusta, karjumista, hönötystä, lässytystä ja mongertamista riittää. Tämän ikäinen on myös oppinut pikkuhiljaa osoittamaan omaa tahtoaan, jos joku lelu ei suvaitse tulla paikalle käskystä, niin Enska kyllä kertoo siitä koko taloyhtiölle. Pelkkä hinkkibaari on myös alkanut täydentymään erinäisillä sosemaisilla sapuskoilla. Tää on plussa ja miinus. On nastaa että kakara alkaa syömään muutakin, mutta onhan toi sosepelleily nyt tosi syvältä joskus. Yritä itse tunkea lusikkaa hyrrään porattuun koloon, se on just niin helppoa. Myös liikkeelle pitäisi päästä, jos ei päästä vielä, niin sekin jurppii. Ja kun kieritään ja jäädään päästä jumiin sohvankulmaan, sekin jurppii. Ja sukat jurppii. Ja omat korvat, kun ne ei lähtenyt vielä tänäänkään repimällä irti. Ja se että ei vielä välttämättä pysytäkään itse istumassa, jollon nenä saattaa olla naamalleen kaatumisesta vähän hellänä. Toisaalta elämä on usein aivan mahtavan kivaa, leluiksi kelpaavat semmoset simppelit asiat, kuten leivinpaperin palanen, tyhjä vessapaperihylsy, likainen sukka, sosepurkin kansi tai laturinjohto. Rattaissa yleensä viihdytään vielä pitkiäkin aikoja, kunhan saa istua ja tuijottaa intensiivisesti ohikulkijoita.




- 1-1,5 vuoden ikäinen: Liikkeelle on päästy, luojan kiitos. Miinusta on se, että nyt pitää kiivetä joka paikkaan. Yleensä kiipeämisen seurauksena tarttee tulla kuuppa edellä alas sieltä mihin kiivettiin. Oma tahto kasvaa, napero on hiffannut sen, että onkin aika nastaa jos mutsia ja faijaa ei aina uskokaan! Myös kiellettyjen asioiden toistaminen on jees, kenkäkaapin voi tyhjentää vaikka 16 kertaa putkeen ja kattoa kun mutsi pimahtaa, kuinka siistiä! Myös samalla voi alkaa opetella uusia "kuka ton roskiksen levitti tohon lattialle" ja "isi, pliiiiiiis"- ilmeitä. Oman tahdon kanssa samaan aikaan kasvavat omat taidot! Toi oppiikin pikkuhiljaa näyttämään mikä jurppii, mitä haluaa ja mitä ei. Ja parasta: ne oppivat kuin oppivatkin pikkuhiljaa syömään itse! Tosin aika usein jälki sitten näyttää tältä, joten en nyt hetken mietittyäni tiedäkään että onko tää kuinka hyvä homma:




- Parivuotias: Eli Meuskan ikänen. Vitsi nää tyypit on jo konkareita, ne osaa vaikka mitä! Ne yleensä syö ite ainakin suurimma osan safkoista, puhuu jo aika paljon, osaa pukea (ja ikävä kyllä myös riisua) itse. Jaksavat leikkiä itse hetken aikaa ja mikä parasta: jaksavat hetken aikaa katsoa pikkukakkosta iltapäivisin, jotta ehtii tehdä sapuskaa ilman lahkeessa roikkuvaa naperoinvaasiota. Nää voi myös jo valjastaa tekemään kaikenlaisia pikkuaskareita leikin varjolla, Meuskan voi laittaa hakemaan jotain tarpeellisia tavaroita, noutamaan ulkovaatteita, viemään vaatteita lipastoon ja muuta kivaa. Voidaan myös leikkiä imurointia tai astianpesukoneen tyhjennystä. Meuskan voi myös passittaa hauskuuttamaan pikkusiskoa, jotta mutsi saa tyytyväisenä facebookata viisi minuuttia rauhassa. Aaah, täähän onkin hyvä ikä! Kunnes kotiin muuttaa uhmaikäinen, joka ei haluakaan pukea. Eikä riisua. Eikä leikkiä. Siis yhtään mitään. Eikä todellakaan katsoa telkkarista pikkukakkosta. Tai syödä. Tai juoda. Tai nukkua. Eikä todellakaan käydä kylvyssä. Saatika pestä hiuksia! Yritäpä laittaa yövaippaa. Tai toppahousuja. Tai tehdä äkkilähtöä jotta kerkeette neuvolaan. Ei. Eieieieieiei. Sana EI on uusi hittisana. Niin. Jos neidille nyt ei vaan sovi joku äidin sanoma asia, niin sitä kannattaa myös protestoida, sanotaanko vaikka kiljumalla vartti putkeen. Tai läpsimällä, huitomalla, puremalla, rimpuilemalla ja muulla mukavalla. I-hanaa! Kuten kuvista näkyy, niin nää osaa jo vaikka mitä. Vaikka leikkiä meikkaamista, mitäs jätit ne meikit liian reunalle. Hupsis vaan! Myös kuivumassa olevat äidin alusvaatteet on kiva hakea ja sonnustautua niihin. Huokaus.




Koska oon päässyt mun mutsiuralla vasta tähän saakka, niin aika paha tässä on näitä ikäkausia vertailla, että mikä olisi paras tai helpoin. Nopeesti ajateltuna tällä hetkellä parhaalta kuulostaa se ikä, kun noi on voi hellästi taputella sinne omiin koteihin. Sitä odotellessa, ei tässä oo enää kun semmonen 18 vuotta, äkkiähän toi menee!



Ei kommentteja: