Ruokahommia

Lapsen kanssa yksi ärsyttävämmistä ja hauskimmista jutuista on nää ruokahommat. Meuska on siitä ihanassa iässä, että se oikeesti syö jo lähes kokonaan itse. Ainoastaan silloin tällön pitää nyt Enskan myötä auttaa (eli syöttää), Enskaa kun tietenkin syötetään. Syömispuuhat on täynnä naurua, itkua, kitinää, vinkunaa, huutoa, raivoa ja lähes kaikkea muutakin mitä saattaa keksiä.

Meillä muksujen ruokailuhommat on alkanut tissijutuista. Molemmat on mennyt pelkällä maidolla vajaa viiden kuukauden ikäiseksi, jonka jälkeen ollaan siirrytty sitten muihin sapuskoihin maidon lisäksi. Alussa imetyken alotus on aikamoista tissikidutusta, napero roikkuu tississä pacmanin lailla ja sitä hammasta purren vaan yrittää olla kylmän rauhallisena ja odotella maidon nousemista. Kun se vihdoin ja viimein nousee, niin sitä huomaa olevansa kaupan kassalla paita läpimärkänä, öisin heräävänsä sänky maidosta lainehtien ja imelä maidon haju pinttyneenä kaikkiin vaatteisiin, hiuksista puhumattakaan. Sitten kun se imetys lähtee käyntiin hyvin, niin se oikeesti on kyllä aika helppoa. Sapuska muksulle kulkee mukana 24/7, ei tartte säätää pullojen kanssa eikä etsiä mikroja. Öisin on myös helppoa tyrkätä hinkki mukulan suuhun, yleensä toi oli takuuvarma tapa tainnuttaa napero nopeiten. Miinuspuoli tosin on se, että varsinkin öisin sitä tulee imetettyä mitä oudoimmissa asennoissa, makaat olkapää soikeena ja selkä sökönä ettet vaan herätä juuri nukahtanutta vauvaa. Ja kun näistä selvitään, niin mukaan astuu tissiraivarit, jollon nälkänen ja väsynyt muksu ei tietenkään missään nimessä voi syödä. Nastempaa on karjua naama punaisena ja hiestä märkänä 158 desibelin voimakkuudella ja ajaa mutsi aivohalvauksen partaalle. Ja sitten jos tissi vihdoin kelpaa, niin kelpaa vaan oikea puoli, vasen ei todellakaan. Näin ollen sitä näyttää siltä kuin silarileikkauksessa olis mennyt jotain todella pahasti pieleen. Tai sitten rahat vaan loppu ensimmäisen tissin jälkeen.

Sitten päästään - oi jee jee jee - ihanien kiinteiden sapuskoiden pariin! Ensimmäisinä päivinä tuntuu turhauttavalta tunkea mukulan suuhun puolikkaan teelusikan verran sapuskaa, josta todennäköisesti vielä suurin osa päätyy muualle kun vatsalaukkuun. Parhaassa tapauksessa muksu ei avaa suutaan ollenkaan. Tai sitten syö kaiken niinkun Enska. Ja kun se ruoka loppuu niin tulee huuto. Yritä siinä nyt sitten selitellä hinaavalle vauvalle että tässä sitä nyt vaan yritetään noudattaa jonkinlaisia suosituksia. Ja sitten kun se ruokailu alkaa sujumaan, niin se näyttää tältä:

Toi kuva on vielä ihan ok, yleensä sapuska on pitkin naamaa otsaa saakka, samoin vaatteet ruokalapusta huolimatta on onnistuttu jotenkin sotkemaan. Myös kädet ja mutsin paita on jotenkin ihmeellisesti täysin mustikassa. Vakio on myös jäätävä aivastus juuri kun ehtinyt lappaamaan muksun suun täyteen bataattisosetta, nopealla reagoinnilla ehtii just törkätä käden toisen suun eteen.

Meillä on soseiden myötä siirrytty aika vauhdilla sormiruokaan, jollon muksu saa syödä itse. Ensin sitä pelkää lapsen tukehtuvan banaaniin, sitten kun oppii ottamaan rennosti niin oppii samalla myös laittamaan syöttötuolin alle lehden tai pyyhkeen, kaikki jämät on näin ollen sata kertaa helpompi siivota lattialta, alussa kun sapuskasta 75% päätyy lattialle. Ehkä ton sormiruokailun takia Meuska oppi syömään itse aika nopeesti, nyt tyyppi on syönyt lähes tulkoon aina itse jo niin pitkään, etten oikeesti edes muista koska kokoaikainen syöttäminen loppui. Asiassa on plussapuolia, mutta myös miinuspuolia. Kuten nämä:

 

Parasta itse syömisen aloituksen jälkeen on ehdottomasti tomaattipastan syöminen. Voitte vaan kuvitella miten mahdottoman ihanaa se on! Kas näin!

 

 

Onneks Meuska alkaa olemaan jo aika järjellinen tossa syömisessä. Kauhulla odotan Enskan kohdalla tota itse syömisen ihanuutta. Huoks. Täytynee varata sappisaippuaa muutama litra! Niin ja laittaa makaroonit ja jauhelihakastikke boikottiin!