.

.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tämä on ryöstö!

Mä oon lasten tulon myötä kolunnut aika ahkeraan kirppiksiä, sillä musta on täysin turhaa ostaa kassikaupalla uusia lastenvaatteita, joita ehdin käyttää minivauvan päällä kolme kertaa ennen kun huomaan niiden olevan jälleen liian pieniä. Noi vauvanvaatteet ei muutenkaan vielä kauheesti mihinkään kulu, koska käyttäjällä ei ole juurikaan syömisen ja paskomisen lisäksi muita taitoja. Myönnän olevani myös hieman pihi ja sen lisäksi vielä vähän enemmän ekohippi, joten musta ihanien uudenveroisten vaatteiden löytäminen eurolla on lähes parasta mitä tiedän.

Eilen tuli lounastettua Lauttasaaressa pitkän kaavan mukaan, lasten kera tietenkin. Mulla oli oikein mukavaa, ruoka oli hyvää ja seura priimaluokkaa. Kanssaruokailijoiden lounasnautinnosta en niinkään tiedä, vaikka kylläpä nuo ipanat osasi käyttäytyä tuon parituntisen oikeastaan oikein kivasti. Meuska jaksoi jopa istua pöydässä koko ton ajan, hieman joutui keksimään viihdykettä. Lopussa jouduin käyttämään kylläkin "haetaanko jäde"- kortin, vaikka alunperin olin vannonut että siihen en sorru. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun toi napero ei syönytkään kuin puolet Ville Vallaton- puikostaan. Hyvänä äitinä uhrauduin ja söin loput. Lounaan jälkeen mentiin käymään viereisellä itsepalvelukirppiksellä. Hyristelin taas mielessäni toivoen löytäväni jotain aarteita. Pettymys oli melkoinen, kun mukaan tarttui vaan Meuskalle muutama paita. Enemmänkin alkoi naurattaamaan ja jotenkin pännimään porukan ahneus, ja anteeksi nyt- typeryys, tavaraa myydessään. Jengi myy siis käytettyä kamaa uuden hintaan toivoen sen menevä kaupaksi? Pahinta oli oikeesti huonokuntoinen roina, joka oli täysin ylihinnoiteltu. Mä en olis viittinyt viedä niistä kamoista yhtäkään yhdellekään kirpparille tolla hinnalla, vaan olisin kiikuttanut suoraan roskiin, UFF:in laatikkoon tai antanut eteenpäin hyvää mieltä vastaan. Oli pakko kaivaa kännykkä esiin ja nappailla muutamasta "löydöstä" fotot, olisko nää lähtenyt sun matkaan? :D

Ensimmäisenä esittylyvuorossa upea, erittäin käytetynkarhea, pureskeltu ja kulunut Baby Bornin vaaleanpunainen kylpyamme. Muovi reunoista lohkeillut, pitää kuitenkin varmasti vettä! Hinta ainoastaan 4 euroa, halpaa kun saippua, joka muuten ei kuulu mukaan kauppaan!



Seuraavana löytyy erittäin paljon luettuja lastenkirjoja! Kannet rispaantuneet ja sivut kuluneet. Plussana kuitenkin kivat kuvat ja hauskat tarinat. Hinta vain 2,5 euroa tsibale. Tästä siis Taavi-Anterolle kivaa iltalukemista.



Kolmantena kohteena käytetty ja kulunut Ikean muovinen koroke. Megasiisti, värikin hivelee silmää. Kunto myös uutta vastaava, näkeehän sen nyt jo kuvasta. Nyt lähtee polkuhintaan, vain ja ainoastaan 3 egee!!



Jokainen lapsi tarttee myös tietenkin Dubloja. Nyt huoli pois äipät ja iskät, nimittäin täältä niitä löytyy, ihan pussikaupalla! Pienessä pussissa muutama palikka, ainoastaan 4 euroa!



Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä!! Megaretro tyylikäs ja muodinmukainen syöttis! Tästä jokaisen tyylitaiturin kotiin sisustusta somistamaan. Onhan tää nyt aika pähee, vai häh? Hinta ei päätä huimaa, sillä tämä lähtee mukaan 8,5 eurolla.



Viimeisenä löysin oikeesti jotain ihanaa, nimittäin uskomattoman kauniin puisen nukkekodin. Jos meillä olisi enemmän tilaa, niin olisin jopa voinut harkita tän ostamista. Ihan mieletön, kattokaa ny!



Kirppistely on oikeesti kivaa ja ajaa molempien puolien asiaa, niin ostajien kun myyjien, sillon kun kunto ja hinta kohtaa. Koska musta näissä ei kondis tosíaan ollut mitenkään priimaa, eikä muuten hintakaan, niin mä jatkan helmien metsästystä.



Ei kommentteja: