Ystävät. Elämän suola ja sokeri. Missä olisinkaan ilman ystäviäni ja varsinkin mitä ilman olisinkaan jäänyt paitsi?! Oon siitä onnekas, että mun elämään on kulkeutunut erinäisten polkujen kautta kasa upeita ja erilaisia ihmisiä, kaikki uskomattoman rakkaita. Kaikkien kanssa ei tule pidettyä yhteyttä viikottain, tai edes kuukausittain, joidenkin kanssa päivittäin. Osa on kuulunut elämään jo pienestä lapsesta saakka, osa on tullut mukaan lasten myötä. Osan kanssa kemutetaan, joidenkin kanssa sportataan, joidenkin kanssa puuhataan lasten kanssa, osan kanssa ilman. Joidenkin kanssa shopataan, kaikkien kanssa jaetaan elämää ja arkea, juuri sellaisena kuin se on. Itketään, nauretaan, raivotaan, tanssitaan, halataan, juodaan punaviiniä ja puhutaan. Kaikesta; minusta, heistä, elämästä, iloista, suruista, unelmista, menneestä, haaveista, tavoitteista. Muttä missä olisin ilman heitä? Olisin monilta osin tyhjä, ontompi ja miljoonaa muistoa köyhempi. Kun mietin ystäviäni, niin mitä muistan?
Muru, sielunsiskoni ja pahin taisteluparini. Rakkautta, kuin vanhan avioparin. Muistatko kun laitettiin taksimatkan ajaksi punaviiniä puolen litran limupulloon, se oli karseeta! Kuinka ollaan tanssittu aamuun ja siitä seuraavaan iltaan, aiheutettu pahennusta sekä ihastusta. Muistatko kuinka mentiin yhden baarin pipot päässä laivalle, mulla on se pipo vieläkin. On upeaa että uskallan näyttää sinulle kaikki tunteeni ja olet tarpeeksi vahva ottamaan ne vastaan. Kävelen rinnallasi aina, elämähän on vasta alussa!
Kulta, muistatko kun oltiin mökillä mustikassa? Oli muuten hyvät mustikat! Ja parhaat aamupalaleivät. Voisin istua sun vieressä hiljaa koko illan, ilman tarvetta sanoa mitään. Ei tarttisi puhua, kun tietäisit kuitenkin mitä ajattelen. Sun kanssa on rauha, hyvä olla. Ei kiirettä eikä muuta, vaan rauha. Osaat haastaa ja kaivaa esiin niitä asioita joita itse en osaa, kiitos.
Beibs, ollaan yhteydessä joka päivä. Valehtelematta viimeisen kahden vuoden aikana on ollut vamaan alle 10 päivää, ettei ainakin yksi viesti olisi lentänyt puolin ja toisin. Olet innoittaja, vahva ja sitkeä, vahvempi kuin uskotkaan. Avarrat ymmärrystäni ja opetat minua katsomaan asioita uudelta kantilta, joskus jumiudun liiaksi omiin näkökantoihini.
Hani, tiedät musta varmasti enemmän kuin kukaan muu. Tunnet mut pidemmältä ajalta kuin moni muu yhteensä. Olen siitä kiitollinen, että joku tietää mun historiasta niinkin paljon kuin sinä. Olen kiitollinen myös kaikesta mitä ollaan koettu, itkua ja naurua, ikävää ja riemua. Vaikka elämä muuttuu, toivon ettei meidän välinen ystävyys enää koskaan.
Höpsö, olet kuin pirskahteleva kuohuviini rauhallisten punkkujen keskellä. Elämäniloa, empatiaa ja suloista viattomuutta tulvillaan. Kuinka monesti ollaan juteltu sohvannurkkaan hautautuneina teemukit kourassa? Teetä on kulunut varmaan muutama tuhat litraa, niin muuten kyllä sitä punkkuakin. Älä koskaan muutu, ethän? Maailma tarvitsee jonkun joka jaksaa edelleen uskoa ihmisiin tolla kaliiberilla kuin sinä.
En pysty mitenkään kirjoittamaan tähän jotain kaikista upeista, ihanista, vahvoista ja mielettömistä ihmisistä mun elämässä. Kirjoittaisin vielä huomennakin... Tämä on avoin rakkauskirjeeni kaikille ystävilleni. Elämä olisi tyhjää ilman teitä. Olen kiitollinen teistä joka päivä, enemmän kuin tiedättekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti