.

.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ihana kauhea neuvola

Neuvola- joillekin mukava ja miellyttävä homma, toisille päivän kauhistus. Hyvän neuvolatädin saaminen on kun lottovoitto, niitä huonompia vaihtoehtoja taitaa olla ainakin kuulopuheiden mukaan jaossa reilummin. Neuvolassa ravaaminen alkaa jo raskauden aikana, loppua kohden siellä saa juosta jo viikottain kauhistelemassa vaa'an lukemia, pissimässä tikkuun, tihrustamassa niiden tikkujen väriskaaloja ja pähkäilemässä että voiko se vauva oikeesti puhkaista tiensä ulos äidin kylkikaaren kautta. Synnytyksen jälkeen siellä rampataan mittamassa tulokkaan pituuksia, ihastelemassa painon nousua ja miettimässä hyviä keinoja saada beibeltä hanurikaasut ulos. Vähemmästäkin on selvää, että siellä tulee siis vietettyä melkoisen paljon aikaa, joten suotavaa on jos se neuvolatäti (ja kyllä, tiedän etteivät kaikki todellakaan ole tätejä, mutta näin meillä nyt puhutaan, pahoittelen) on sellanen, jonka kanssa synkkaa edes jollain tasolla. Me ollaan siitä onnekkaita, että meidän kohdalle on osunut kaksi uskomatton ihanaa ja mahtavaa neuvolaTÄTIpersoonaa. Ensimmäinen jäi surkuna eläkkeelle, jollon korvaajaksi saatiin ihan karmea naisihminen. Meillä muuten ei sitten synkannut ollenkaan. Ensimmäisen ajanvarauspuhelun jälkeen olin jo täynnä niin pyhää vihaa, että tiesin jo siinä vaiheessa ettei tää homma vaan toimi. Menin kuitenkin kokeilemaan josko livenä toimis paremmin. Se jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Onneksi oon ärsyttävä oikeuteni tunteva asiakas, joten laitoin neuvolakauhistuksen vaihtoon saman tien. Korvaajaksi saatiinkin sitten toinen superihana neuvolatätsy.

Suurin osa neuvolatoimintaa on varmaankin kaikenlainen mittaaminen. Ensin mitataan äidin painoa ja verenpainetta. Sitten aletaan mittailemaan sykkeitä ja sf-mittoja. Jos jossain löytyy isompaa häikkää, niin sitä aletaan tutkimaan. Kun vaavi saapuu, niin aletaan mittaamaan sitä vauvaa. Mitataan pituutta, painoa, pään ympärystä ja kaikenlaisia opittuja taitoja. Toki erinäiset mittaukset on oikeesti tosi hyvä juttu ja on hienoa että asioihin puututaan asappina, jos jossain ilmenee jotain huolestuttavaa. Mutta sitten kun mennään näihin käyrähommiin, niin mua alkaa jollain lailla aina vähän naurattamaan ja vähän vihastuttamaankin. Siis mukelon pituudesta ja painosta, niiden suhteesta ja about kaikesta muustakin piirretään semmosta käyrää. Tiettekö laitetaan x- ja y-akseli, sinne sitten vaan asteikoit ja sinne sitten sijoitellaan pisteitä mihin tää meidän pieni pöljä sijoittuu. Sitten jos niissä käyrissä on jotain heittoa, niin se on kauhistelun aihe. Siis musta on jees, että seurataan lapsen omia käyriä. Tiettekö jos pöljä nyt on kasvanut aina tasasesti vaikka 4 senttiä kuussa, niin olishan se outoa jos se kasvu vaikka yhtäkkiä pysähtyis kokonaan pariksi kuukaudeksi. Näitä toki on hyvä katsoa ja sitten tarttua toimeen. Mutta se mikä musta on ärsyttävää, että jos jonku muksu nyt poikkeaa siitä keskikäyrästä suuntaan tai toiseen jonkun neuvolatädin mielestä liikaa, niin siitähän se papatus alkaa.

Ensinnäkin: kuka on määrittänyt nää keskikäyrät ja sanonut niiden olevan nyt se absoluuttinen totuus? Ja kyllä, käyrät on niitä keskikäyriä, eli varmaankin kuvaavat sitä keskimääräisen kokoista suomalaista vauvaa, joka syntyessään on painanut 3,5 kiloa ja omannut hurjan 50 sentin varren. Sitten näiden kaikkien pitäisi kasvaa tietenkin hienosti hyvällä "nollakäyrällä", eli samalla tahdilla kun toivottavasti kaikki muutkin 60 000 samana vuonna syntynyttä lasta. Tolla mittarillahan meistä kaikista pitäisi kasvaa aikuisiälläkin samanpitusia ja kokosia tallaajia? Noh, onneksi meistä kaikista kasvaa ihan omanlaisia ja omankokosia, toisista pidempiä ja toisista lyhyempiä. Meillä on ollut siitä hassut lapset, että ne on tollasia ripakinttuja molemmat. Ne on toisinsanoen hemmetin pitkiä ja saakelin laihoja. Molemmat on porskuttanut semmosilla miinuskäyrillä painon suhteen, että siinä olis rehellisesti 98% Suomen neuvolatädeistä laittanut meidät jo lastenklinikalle tutkimuksiin. Luojan kiitos meidän molemmat (ne ihanat siis) neuvolatädit on omanneet semmosen harvinaisen asian kuin maalaisjärjen! Meidän eka ihana neuvolatäti katsoi kerran mua ja Pekkistä ja totesi Meuskan tulevan vanhempiinsa. Toinen on ehdottoman samoilla linjoilla. Kumpikaan ei stressaa, ei hysterisoi eikä varsinkaan tartuta vanhempiin mitään levottomuutta asiasta. Liikaa kuulee niitä juttuja näistä hysteerisistä käyräntuijottajista, jotka saavat varsinkin ensimmäisen lapsen vanhemmat paniikin partaalle kommenteillaan ja jutuillaan. Faktasti jokainen vanhempi haluaa lapsensa parasta ja jos joku alan ammattilainen alkaa ilmaisemaan epäilyksiä lapsen kasvuun tai muuhun liittyen, niin totta hemmetissä se pelästyttää! Ja mikään asia maailmassa ei oo kauheempaa kun pelko siitä että omalla lapsella saattaiskin olla joku hätänä. Vaikka olin itse aina satavarma siitä että Meuskalla oli kaikki aivan hyvin kovin pienestä elopainosta huolimatta, niin jos vastaan olisi tullut tosi pahasti hysteerinen neuvolaihminen, niin veikkaan että olisin ensimmäisen lapsen äitinä saattanut alkaa huolestua itsekin. Luojan kiitos meidän kohdalle sitä hysteerikkoa ei kuitenkaan osunut, vaan rauhallinen asiansa osaava ammattilainen, joka totesi lapsen olevan varsin normaali, vähän pidempi ja hoikempi vain kuin suurin osa samanikäisistä.

Mutta niin, tosiaan sillä neuvolatädillä oikeesti on merkitystä, se on kuitenkin se ensisijainen paikka missä tiedetään sun lapsesta eniten näin terveydenammattilaisen näkökulmasta. Siellä toivottavasti sama ihminen seuraa lapsen kasvua ja kehitystä ja osaa sitten antaa just sille perheelle sopivia kikka kolmosia ja muita arjen apuja. Niinpä mä oikeesti toivoisin, että muutkin löytäis yhtä ihania maalaisjärjellä varustettuja neuvolatätejä, kuin meillä on ollut. Niitä kun ei puussa kasva.




2 kommenttia:

Nea Forssell kirjoitti...

Lähetän sulle haasteen, toivottavasti otat sen vastaan :)
http://neajanisse.blogspot.fi/2014/02/haaste.html

Krista Eklund kirjoitti...

Tottahan toki otan, käydään tän kimppuun siis illalla. :) Kiitos haastamisesta!