Kolmas työviikko takanapäin. Duunista altaa tulla alkusekoilun jälkeen jo enemmän rutiinia, enkä oo ihan pallo hukassa koko ajan. Päivät menee ihan käsittämätöntä vauhtia, oikeesti tuntuu että kävis töissä vaan juomassa muutaman kupin teetä ja syömässä lounaan. Onneks oon sen verran tehokas, että ehdin kahdeksan tunnin työpäivän aikana tehdä muutakin. Esimerkiksi syödä aamupalan ja välipalankin. Ikävä kotiin on vähän helpottanut, eikä ajatukset enää pyöri jatkuvasti siinä kuinka Pekkis ja pimut täällä pärjää. Myös tytöt on alun jälkeen jo ihan sujut tän systeemin kanssa, toki Meuska ei ollut mun enemmästä poissaolosta moksiskaan. Enska sen sijaan oli parin ekan viikon jälkeen iltasin kun pieni iilimato, joka ei suostunut edes irroittamaan katsettaan musta. Nyt sekin on varmaan hiffannut, että äiti on jo kotona kun herätään päikkäreiltä, joten arki on alkanut rullaamaan oikein sujuvasti ja tää järjestely tuntuu oikeesti tosi nastalta. Tuntuu että oon iltasin täynnä virtaa noiden kahden kanssa rymyämiseen ja pitkä viikonloppu joka viikko tasottaa tätä työn ja kodin tasapainoa mahtavasti.
Vaikka etukäteen tiesin että kyllä se Pekkis hoitaa, niin kyllä se on hoitanutkin tän oikeesti kunnialla himaan. Muutaman kerran se on ollut aikamoinen sarvi otsassa mun kotiuduttua, jollon se onkin painunut samalla oven avauksella suoraan puntille manaamaan kahta tyttölastaan Timbuktuun. Useimpina päivinä himassa on kuitenkin odottelemassa hyväntuulinen iskä ja flikat. Aloin ihan tosiaan miettimään miten meidän kotonaoleminen eroaa toisistaan. Aikalailla rutiinit on tietty samat, syödään, nukutaan ja semmosta. Aikalailla myös samallalailla ulkoillaankin. Mutta yksi suuri ero meissä kyllä on, se on semmonen mistä oon tainnut kirjottaa joskus aiemminkin. Eli kun Pekkis on tyttöjen kanssa kotona, niin se ei kykene samaanaikaan hoitamaan sekä lapsia että himaa. Näin ollen meidän kämppä näyttää JOKA päivä about siltä kun siellä olis räjähtänyt atomipommi. Oikeestaan aamuisella lähtötasolla ei ole mitään väliä, sillä lopputulos on muutaman prosentin heitolla sama joka päivä kun tuun kotiin. En kuitenkaan jaksa edes stressata asiasta, vaan me tehdään joka päivä semmonen yhteinen pikasiivous kun tuun himaan. Oon oikeestaan kääntänyt asian niin, että Pekkis oikeesti keskittyy varmaan sitten niin täysillä noiden kahden pallopään kanssa hengailuun, ettei siis yksinkertaisesti vaan ehdi siivota! On nimittäin paljon kätevämpää esim.:
- Jättää kaikkien ulkovaatteet eteisen lattialle. Näin ollen niitä ei tarvitse hakea kaapista uudelleen iltapäiväulkoilun tai kauppareissun osuessa kohdalle.
- Sirotella jokainen asunnosta löytyvä lelu pitkin meidän ruhtinaallista vajaata 80 neliötä. Näin ollen niitä ei tartte hakea kauheen kaukaa leikkimoodin iskiessä päälle.
- Jättää puoliksi syödyt voileivät olohuoneen lasipöydälle väärin päin. Jos leikin kesken yllättää nälkä, niin apu on lähellä. Myös voijämät on nastaa nuolla olohuoneen pöydästä.
- Kasata kaikki mahdollinen tuleva tiski pitkin keittiötä, sillä on kätevämpää täyttää astianpesukone kerralla. Ruaonjämät kannattaa myös kasata yhdelle lautaselle, jottei joka kerta tartte avata turhaan roskista muutaman lusikallisen tai tomaatinpalan takia. Myös likaiset vaatteet on hyvä jättää pitkin lattioita, sillä mä tarviin muutenkin pakaratreeniä jota saan niitä kerätessä.
Mutta joo. Muuten siis noilla on mennyt ihan mahdottoman kivasti. Oon myös ilonen että Pekkis pääsee osallistumaan vielä vähän enemmän tähän normaaliarkeen noiden kahden kanssa, se kuitenkin on aina erilaista kun kotona on kaksi aikuista. Meillä tää tuntuu toimivan nyt hyvin näin, siis ainakin mun mielestä. Pitäisköhän sitä kysyä Pekkikseltäkin? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti