Vaikka joskus mua äitinä rehellisesti vähän kirpaseekin se, kuinka Pekkis on tällä hetkellä Meuskalle se numero Uno, niin onneksi tiedän olevani kuitenkin Meuskalle ihan yhtä tärkeä kuin Pekkiskin. Pekkiksen lyhyempi työviikko on selkeesti saanut meidän perheessä ihmeitä aikaan, on ihanaa että meillä on kotona kaksi tasavertaista vanhempaa, eikä meidän talous pyöri ainoastaan yhden vanhemman (eli siis mun) harteilla.Vaikka Pekkis ei vielä ihan kauheen haka ole yhdistämään kodin ja lastenhoitoa (jollon siis aina kakkoseksi jää koti), niin mulla on korkea luotto siihen, että vielä joku päivä mun töistä saapuessa meillä on himassa tyytyväiset lapset ja siisti hima. Tai no, en mä itseasiassa tiedäkään siitä luotosta, päikkäriaika taitaa nimittäin sujua yleensä ainakin Pekkikseltä näin:
Oikeesti oon äärettömän kiitollinen siitä, että Pekkis on aina läsnä meidän lapsille yhtä paljon kuin minäkin. Musta ei koskaan olisi ollut siihen, että "akka hoitaa kodin ja lapset ja äijä käy duunissa". Semmonen "tasajako" ei olisi tullut mulle koskaan mieleenkään, varsinkin kun huomaan pääseväni usein työpäivänä kotipäivää jollain tasolla helpommalla. Nää lapset on meidän yhteisiä ja yhdessä tässä vanhemmuudessa ollaan. Oon myös kiitollinen, että mun pimuilla on noinkin mahtava isi kun Pekkis. Meidän isi nimittäin...
... auttaa kun itse ei pääse ja rohkaisee kokeilemaan uudelleen...
Isiä on myös kiva retuuttaa...
... sen lisäksi se on hassukin...
... isin kanssa voi myös nukkua päikkärit...
... vaihtaa eskimopusuja...
... ja ihmetellä maailmaa...
Viimeisenä meidän isi pitää huolta, on siellä missä tarvitaan ja silloin kun tarvitaan. Lapset ei osaa vielä isille kiitosta antaa, joten mun tehtävä on tehdä se Meuskan ja Enskan puolesta. Kiitos Pekkis, mulla on onnekkaat lapset. Parempaa iskää mun pimut ei olisi koskaan voineet saadakaan. Oonhan mä tosin aika onnekas itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti