Perus maanantaisetti

Alko taas jotenkin vähän jurppimaan yks juttu. Mähän olin sillon varsinkin Meuskan syntymän jälkeen mielipiteissäni ja ehdottomuuksissani rasittavuuteen saakka aina omasta mielestäni tietenkin oikeassa. Kärkkäästi myös ainakin omassa mielessäni arvostelin muiden jo vanhemmaksi tulleiden tai vasta tulevien valintoja ja kasvatusmetodeja. Tiesin kaikki ehdottomat totuudet lapsista ja varsinkin kasvatuksesta, oonhan mä tästä nyt aiemminkin kirjoittanut. Nyt toisen lapsen ja muutaman vuoden jälkeen oma ajatusmaailma on muuttunut tosi paljon, ehdottomuudet ovat karisseet ja silmät avautuneet aika monessa asiassa.

Ensimmäisenä sitä oppi sen, että se mikä toimii meillä, ei muuten sitten todellakaan toimi välttämättä muilla. Kun himassa on öisin huutava lapsi, niin sitä ei oikeesti jaksa kuunnella kuinka "teet kato iltasin näin, vedät joka päivä tämmöset rutiinit, himmennät valot, sammutat telkkarin, puet muksun vihreään yöpukuun ja laitat sille jalkaan eripari sukat, kyllä se sitten nukkuu. Meidän Aatos-Erkkokin vetää tällä taktiikalla unia hipihiljaa 14 tuntia putkeen joka yö". Kiitos tästä, mäpä kuule ensimmäisenä nyt sitten kokeilen teidän indonesialaista kiintymysvanhemmuusmetodia. Toinen on nää syömisjutut. "Kun lapselle syöttää hitaasti 120 asteessa kypsennettyä porsaankorvaa ja tunteella kaltattua tomaattia lounaaksi, niin kyllä se sitten alkaa kaikkea syömään, ihan kun meidän Iida-Emmikin". Kyllä, sitten niistä saattaa tulla kulinaristeja, jotka syövät vain paistettua kampasimpukkaa ja hernepyrettä. Eiku oota, niistä tulee tavallisia lapsia, joiden lempiruokaa on makaroni ja jauheliha. Pian sitä huomaa olevansa mestari keksimään näiden kahden yhdistelmiä. Niillä saattaa jopa päästä niksipirkkaan!

Tää ärsytys nyt lähti taas siitä, kuinka kuulin ulkopuolisten arvostelevan jonkun täysin tuntemattoman vetämää unikoulua. Kyllä: unikouluun täytyy tutustua ennen sen läpiviemistä. Kyllä: siinä täytyy olla johdonmukainen, se täytyy tehdä ehdottoman samalla kaavalla koko sen keston ajan ja sen ajaksi täytyy minimoida muut häiritsevät tekijät. Siltikään en koe olevani siinä asemassa, että voisin mennä tämän perheen asioista loppujen lopuksi täysin tietämättömänä arvostelemaan näiden vanhempien valintoja, tekoja tai tekemättömyyksiä. Faktastihan jokainen (normaali) vanhempi yrittää parhaansa lapsensa kanssa. Nykyään en enää puutu muiden normaaliin arkeen, vaan annan muiden tehdä kuten parhaaksi näkevät, niinhän mekin Pekkiksen kanssa tehdään. Lopputulos noiden kahden kanssa on luonnollisesti vielä epäselvää, mutta katotaan sitten vähän myöhemmin mitä me noista saatiin aikaan. On okei antaa neuvoja niitä pyydettäessä, mutta oman mielipiteen ehdoton tuputtaminen käy mun hermojen päälle.